Turun kristillisen opiston historia ja arvo- ja aatetausta

Turun kristillinen opisto perustettiin vuonna 1925. Perustamisen taustalta löytyvät sekä kansanopistoaate että ajalle tyypilliset kristillisen kasvatuksen tarpeet. Kansanopistoaatteen isänä on pidetty tanskalaista N.F.S. Grundtvigiä (1783-1872), joka korosti pedagogiikassaan yhdessä elämistä, yhteisöllistä vuorovaikutusta ja ”koulua elämää varten” -ajattelua. Nämä piirteet näkyvät nykyäänkin kansanopistomaailmassa ja opistolla keskeisesti. Suomen ensimmäiset kansanopistot perustettiin 1889 ja niitä seurasivat kymmenet muut opistot seuraavina vuosikymmeninä.

Kitarakuoro 1925-26.

Kristillinen arvopohja oli Turun opiston perustamisvaiheessa merkittävä. Opiston ensimmäiset säännöt painottivat nuorten kasvattamiseen kristillis-isänmaallisessa hengessä ja uskonnonopetuksella oli merkittävä asema lukujärjestyksissä. Opisto kiinnittyi 1930-luvulta alkaen herännäisyyteen, joka on yksi Suomen ev.lut. kirkon viidestä herätysliikkeestä. Herännäisyydestä kerrotaan alla kappaleessa ”Mitä on herännäisyys?”.

Opiston 1930-1950 -luvun opetuksen sisältöinä olivat mm. maanviljelys- ja kotieläinoppi, miehille suunnatut veisto- ja metallityöt ja naisille suunnatut kotitaloustyöt. Lisäksi kaikille opetettiin uskontoa, kirkkohistoriaa, herännäisyyttä, maantiedettä, laskentoa, äidinkieltä ja laulua. Kaikkien tuli osallistua herännäisseuroihin. Opiston elämä oli tiukkaa ja yhtenäistä, mutta alusta alkaen opiston ilmapiiriä on kuvattu ystävälliseksi ja turvalliseksi.

Uutta magnetofonia kokeilemassa Olavi Kareksen johdolla 1953.

Monille opiston käyneille on tullut opiskelukavereista elinikäisiä ystäviä. 1960-luvulta alkaen opiston toiminta vähitellen avautui selkeämmin myös muille kuin herätysliikkeen piiristä tuleville opiskelijoille. Tämä merkitsi opetussisältöjen muuttamista maatalous- ja kädentaitoteemoista yleissivistävimmiksi ja ammatillisemmiksi sekä uskonnonopetuksen ja uskonnon harjoittamisen vähentymistä, vaikka sillä edelleenkin oli merkittävä rooli opiston arjessa.

Vuoteen 1974 saakka opisto toimi Turun Sirkkalankadulla. Silloin tapahtunut muutto nykyiselle paikalle Turun Räntämäkeen antoi toiminnalle merkittävästi lisää tilaa, uutta tekniikkaa ja uusia kehittymismahdollisuuksia. Nykyisinkin opiston ydintehtävinä olevat lastenohjaajakoulutus ja viittomakielialan koulutus aloitettiin jo 1970-luvun alussa.  Opiston koulutustoiminta laajeni ja monipuolistui vaiheittain 1980-luvulta alkaen. Tänä päivänä opistossa opiskelee yli 800 opiskelijaa.

Uskonnonopetuksen ja seurojen sijaan opiston herännäisyyteen pohjautuva arvo- ja aatetausta näkyy ilmapiirissä, ystävällisyydessä ja suvaitsevaisuudessa. Nykyisin voimme sanoa, että opiston opiskelijat eivät tule opistolle, koska opisto on kristillinen opisto, vaan opiskelijat valitsevat opiston, vaikka se on kristillinen opisto.

Mitä on herännäisyys?

”Körtit heräilevät ja uskovat Jumalaan ja syövät körttipastilleja ja laulavat surullisia lauluja, mutta ovat aina iloisia.” 6-vuotiaan Herättäjäjuhlavieraan kuvaus (Isokyrön herättäjäjuhlat 2012) kertoo paljon herännäisyydestä eli körttiläisyydestä.

Herännäisyys on Suomen evankelis-luterilaisen kirkon herätysliike. Se on syntynyt 1700-1800 luvuilla Savossa ja Pohjanmaalla. Herännäisyyden ensimmäisenä johtajana pidetään talonpoika Paavo Ruotsalaista, Ukko-Paavoa. Nykyään herännäisyys vaikuttaa erilaisiin ihmisiin eri puolilla Suomea. Monet osallistuvat joka kesä järjestettäville Herättäjäjuhlille.

Opiston sisäiset seurat 1930-luvulla.

Herännäisyydessä armo on tärkeää ja kuuluu kaikille. Usko on ikävöivää, arkaa ja vaatimatonta. Usein ajatellaankin, että herännäisyyttä on helppo lähestyä ja siellä ilmapiiri on salliva ja hyväksyvä. Heränneet korostavat vastuuta toisesta ihmisestä, lähimmäisestä sekä yhteiskunnasta. Herännäisyyteen kuuluu myös halu tukea ihmisiä, joilla on elämässään vaikeuksia tai puutetta kotimaassa tai ulkomailla.

”Surulliset laulut” ovat Siionin virsiä. Siionin virret on kokoelma rukouksen muotoon kirjoitettuja virsiä, joita lauletaan ilman säestystä. Siionin virsiä veisataan seuroissa, joita körtit järjestävät säännöllisesti kodeissa, seurakuntataloissa tai muissa sopivissa tiloissa. Virsien lisäksi seuroissa kuullaan puheita, joita voi pitää kuka tahansa. Kotiseuroissa tunnelma on usein keskusteleva ja kotoisa, seurakuntasaliseuroissa puheet on pyydetty ja valmisteltu etukäteen ja tunnelma on juhlallisempi. Seuroihin kuuluu tietenkin myös seurakahvit, jotka nautitaan ennen tai jälkeen seurojen tai sekä että.

Mitä on tämän päivän herännäisyys?