opiston opiskelijoita.

Opiskelijan mielipide

Kevin Koski kertoo, että opintojen aloittaminen on ollut sellaista kuin hän odottikin. Oppitunneilla käydään läpi paljon asioita, ja työtä täytyy tehdä heti alusta alkaen. Kevin panostaa opiskeluun täysillä, ja tähtäimessä on päästä sisälle oikeustieteelliseen tiedekuntaan.

Naantalilainen Siiri Klang sai tiedon opiston tarjoamasta koulutuksesta kaveriltaan, joka oli ollut opiston oikeustiede-linjalla viime vuonna. Siiri toteaa hiukan yllättyneensä siitä, että opiskelun aloitus oli kovin intensiivistä: hyvin nopeasti ryhdyttiin työskentelemään täydellä teholla.

Erika Virtanen tiesi opiston oikeustieteen koulutuksesta tuttaviensa kautta. ”Aika paljon saa töitä tehdä, ja tahti on ollut kovin intensiivistä”, hän kertoo. ”Mutta on ollut mukavaa, ja meillä on todella kiva luokka!” Erika on kuullut, että tästä linjasta on paljon hyötyä, kun saa hyvän rytmin vähän vaikeamman lakitekstin lukemiseen.

Porilainen Joonatan Randelin haki yliopistoon lukemaan oikeustiedettä, mutta ensimmäisellä kerralla ovet eivät vielä auenneet. Joonatanille oli kuitenkin heti selvää, että myös opistolta löytyy alan koulutusta. Opiskelijakaverit ovat osoittautuneet tosi hyviksi tyypeiksi ja ryhmähenki on korkealla.