Välillä saa olla itsekin lapsi

Iina, Milja ja Anu opiskelevat nyt toista vuotta lastenohjaajan tutkintoa. Kaikkein parasta heidän mielestään on oma kiva ryhmä, jossa saa olla juuri sellainen kuin on. Opiskelijat pääsevät usein itsekin lapsen rooliin, vaikkapa toisten vetämällä metsäseikkailuradalla.

Tamperelainen Iina Mäkinen kaipasi kaksi vuotta sitten muutosta elämäänsä. Hän oli käynyt samaa koulua eskarista lähtien. Iina kaipasi uusia ihmisiä, uutta ympäristöä, uutta tilaa hengittää.

”Löysin Turun kristillisen opiston lastenohjaajaopinnot ihan nettiä selaamalla. Lähdin sit sokkona Turkuun. Uutta päin!”

Iina muutti heti arkipäiviksi opiston asuntolaan. Se oli helppo väylä aloittaa.

”En ollut sidottu asuntoon, jos kaikki olisikin ollut katastrofaalista. Asuntola on myös helppo paikka saada sosiaalisia kontakteja.”

No, puheista päätellen kaikki ei ole ollut katastrofaalista. Iinan kanssa lastenohjaajaopinnoista juttelevat meille hänen opiskelukaverinsa, maskulainen Milja Tuominen ja turkulainen Anu Kaur. He kaikki ovat 17-vuotiaita ja toisen vuoden opiskelijoita.

Opinnot ovat hyvinkin puolivälissä, ja valmistuminen lastenohjaajaksi häämöttää puolentoista vuoden päässä. Kuunnellaan, millaisia fiiliksiä nuorilla naisilla on.

Milja, Iina ja Anu pääsevät aina välillä opiskelukavereittensa kanssa opiston liikuntasaliin toteuttamaan itseään niin lapsina kuin ohjaajinakin. Lapset oppivat leikin avulla, ja niin kuulemma lastenohjaajaopiskelijatkin.

Ryhmä teki oman TikTok-tanssin

Iina, Milja ja Anu opiskelevat KOVOn20-ryhmässä. Nimi viittaa nuorisoryhmään, joka aloitti opinnot elokuussa 2020. Osa ryhmän opiskelijoista on tullut suoraan peruskoulusta, osalla taas on esimerkiksi ylioppilastutkinto takana. Milja, Anu ja Iina tulivat kaikki suoraan peruskoulusta.

Heitä kaikkia on yllättänyt eniten se, että oma opiskeluryhmä on niin kiva.

”En ole edes niin sosiaalinen, mutta pystyn juttelemaan tunneilla kenen tahansa kanssa. Kaikki osallistuvat aktiivisesti”, Milja kertoo.

”Eikä ole minkäänlaista kiusaamista, mitä on ollut aiemmissa kouluissani. Ketään ei jätetä ulkopuolelle”, Anu jatkaa.

KOVOn20 innostuu kuulemma heti kaikesta.

”Liikuntatunneilla ja vaikka metsäseikkailuradalla kaikki ovat heti täysillä mukana. On ollut peikkojumppaa ja haltijan tanssijaisia, frisbeegolfia ja TikTok-tanssia”, Iina antaa esimerkkejä.

Lastenohjaajatutkinto on yhtä kuin Kasvatus- ja ohjausalan perustutkinto ja sen alla varhaiskasvatuksen ja perhetoiminnan osaamisala. Tutkintoon kuuluu paljon teoreettisia aineita, mutta paljon opitaan myös tekemällä. Esimerkiksi tällä viikolla lukujärjestyksessä on kasvatusyhteistyötä, leikin ja liikunnan ohjausta, pedagogista dokumentointia sekä media- ja teknologiakasvatusta.

”Meille opetetaan paljon asioita vähän kuin ne opetettaisiin lapsille, esimerkiksi musatunneilla lastenlauluja. Leikkien ohjaamisen tunneilla meidät laitetaan lasten rooliin, se on hauskaa! Siinä oppii myös kyseenalaistamaan ja ymmärtämään asiat lapsen näkökulmasta.”

”Mahtavaa, kun saa käydä myös omaa lapsuuttaan läpi.”

Onko opiskelu rankkaa?

”Sanoisin, että ei niinkään. Joka päivä ei tule kotitehtäviä”, sanoo Iina.

Yhden rankan jutun kaikki keksivät: näyttösuunnitelma. Se pitää kirjoittaa ennen jokaista työssäoppimisen näyttöä, ja on kuulemma melkoista vääntöä.

Luonto- ja ympäristökasvatuksen kurssilla ryhmä pääsi retkelle Kurjenrahkan kansallispuistoon. Siellä he tekivät trangialla ruokaa ja tuluksilla tulta. Kuvassa myös opettajan Lulu-koira.

Vaipanvaihtoa ei opiskella esseetä kirjoittamalla

Kasvatus- ja ohjausalan perustutkintoon sisältyy kaiken kaikkiaan kuusi työssäoppimisjaksoa. Jaksot kestävät 5-8 viikkoa.

”Hyvä että pääsee välillä tekemään työtä. Eri paikoissa oppii erilaisia tapoja.”

”On ollut tosi hyviä paikkoja. Päiväkodeissa ja iltapäiväkerhoissa näkee, mihin ollaan valmistumassa, ja ymmärtää, miksi opiskelee näitä aineita. Työssäoppiminen konkretisoi opiskelua tosi hyvin. Vaipanvaihtoa ei voi opiskella esseetä kirjoittamalla.”

KOVOn20 tuli juuri työssäoppimisen jaksolta nimeltään Lapsen kasvun, hyvinvoinnin ja oppimisen edistäminen. Nyt ollaan taas muutama viikko koulussa, ja sekin on hyvä.

”Opistolla on tosi hyvät, kivat ja aika rennot opettajat. On oikeasti tunne, että he ovat täällä meitä varten. Auttavat ja tukevat mahdollisimman paljon ja valmistavat meitä tulevaan.”

Tulevaisuuden haaveita

Mitä se tuleva sitten voisi Miljan, Anun ja Iinan kohdalla olla?

Milja näkee itsensä tulevaisuudessa päiväkodissa töissä jossain Turun seudulla.

Anu ei ole ihan varma, työskenteleekö lopulta lasten kanssa. Silti hän aikoo tehdä tutkinnon loppuun. Työskentely nuorten kanssa kiinnostaa vieläkin enemmän. Hän haluaisi päästä myöhemmin ammattikorkeakouluun tai yliopistoon opiskelemaan psykologiaa.

Iina on tiennyt jo kauan, että hän haluaa tehdä töitä lasten kanssa. Opiston jälkeen hänkin haluaa jatkaa korkeakouluun.

”Minulla on pitkä taidetausta. Näyttelemistä, laulamista ja soittamista. Haluaisin yhdistää näitä kaikkia jotenkin…”, hän haaveilee.

Opiston vieressä olevassa metsässä KOVOn20 leikki syksyllä piiloa niin, että yksi meni piiloon ja jokainen hänet löytänyt meni hiljaa viereen istumaan. Lopulta kaikki olivat taas yhdessä.

Ruokiksella voi vaikka pestä hiukset

Mutta mennään välillä opiston asuntolaan. Iina ja Milja asuvat viikot siellä, molemmat kahden hengen huoneessa. Millaista se on?

”Asuntolassa on puolensa ja puolensa”, he sanovat rehellisesti.

Hyviä puolia on kuulemma paljon. Ei tunne oloaan yksinäiseksi. Keittiöstä löytää aina seuraa, ja oleskeluhuoneessa voi katsella leffaa, pelata lautapelejä tai ihan vaan hengata. Aika usein on myös jotain järjestettyä toimintaa, kuten pakohuone tai saunavuoro.

Milja käy opistolta kaksi kertaa viikossa jazz-tanssitreeneissä ja Iina nuorisomusikaalitreeneissä.

Hyvä puoli on myös se, että koulumatkaa ei oikeastaan ole.

”Ruokiksella ehtii vaikka pestä hiukset”, Iina kertoo.

Entäs ne huonot puolet?

”Omaa tilaa ei kauheasti ole, ellei asu omassa huoneessa. Täysi-ikäiset saavat halutessaan oman huoneen. Onneksi on metsä vieressä.”

Toinen vähän ikävämpi puoli on se, että huone pitää usein siivota viikonlopuksi ja viedä tavarat pois tai tunkea kaappiin. Tämä siksi, että asuntolahuoneet muuttuvat viikonloppuisin hostellihuoneiksi vieraille. Alaikäinen ei saisi muutenkaan jäädä asuntolaan.

Iina onkin muuttamassa vuokralle, koska Turku–Tampere-väli on aika pitkä joka viikonloppu kuljettavaksi. Enää ei tarvitse pelätä sitä katastrofiakaan.

Lukujärjestyksessä on teoriaa ja käytäntöä sopivassa suhteessa.

Ei mikään luostari

Joku nuori jossain ehkä juuri nyt kuumeisesti miettii, hakisiko opiskelemaan Turun kristilliseen opistoon. Mitä haluaisitte vielä sanoa heille, Iina, Anu ja Milja?

”Jos on alalle kiinnostusta, tämä on tosi hyvä koulu siihen. Laadukas ja monipuolinen opetus. Valmistaa sut hyvin ammattiin”, vinkkaa Iina.

”Lastenhoitajaksi voi valmistua myös ammattikoulun lähihoitajaopinnoista, mutta jos ei tykkää neuloista, tämä on iisimpi sen suhteen”, sanoo Anu.

Opiston lastenohjaajaopinnoissa paneudutaan koko kolme vuotta suoraan lastenohjaajan työhön. Opiskelijoiden mukaan se näkyy valmistuessa pedagogisessa osaamisessa.

Entäs se nimi, kristillinen opisto? Joitain hakijoita kuulemma pohdituttaa koulun nimessä sana kristillinen.

”Kyllähän se nimi muakin vähän hämäsi, mutta jostain luin, että se on vain koulun perinteinen nimi. Tiesin, etten ole tulossa mihinkään luostariin”, Iina muistelee.

Opetuksessa kristillisyys näkyy heidän mukaansa ainoastaan siinä, että opiskelija voi halutessaan opiskella kirkon pätevyyden eli mahdollisuuden työskennellä myös seurakunnan lastenohjaajana.

”Niin ja onhan meillä opistopappi. Sitä ei ole kaikissa kouluissa. Mutta tämä ei ole mikään kristillinen koulu.”

Anu sanoo ymmärtävänsä kaikkia uskontoja, ja niin hänen mielestään Turun kristillinen opistokin.

”Täällä esimerkiksi on hiljainen huone, johon ihan kaikki saavat mennä.”

”Ostan nykyään värikkäitä vaatteita”

Puolitoista vuotta opintoja takana. Ovatko opinnot muuttaneet teitä jotenkin?

”Olen rohkaistunut. Luokassa pystyn olemaan oma itseni, ja olen töissäkin varmempi. Minulle on myös vahvistunut, että tätä haluan tehdä”, sanoo Milja.

”Minäkin olen rohkaistunut. Projektihommissa pystyn ilmaisemaan omat mielipiteeni. Kaverit kannustavat”, pohtii Anu.

Iina miettii pidempään.

”Olen sama Iina, mutta lasten ohjaajana nyt parempi. Musta on entistä enemmän tulossa lastenohjaaja, ja kuva tulevaisuudesta on vahvistunut. Olen ruvennut tiedostamattani ostamaan värikkäitä vaatteitakin”, hän nauraa.

Teksti: Tiina Hämäläinen
Kuvat: Janne Peltonen ja opiskelijoiden kotialbumit