Kaiken takana on suntio

Suntio tekee seurakunnassa kaiken sen, minkä helposti ajattelee tapahtuvan itsestään. Kukat alttarilla, siistit rappuset, kirkon kellojen soiminen. Maarit Harinen yllättyi, miten paljon pakettiin kuuluu. Hän valmistui suntioksi Turun kristilliseltä opistolta oppisopimuksella.

Mitä tarvitaan hautapaikan merkkaamiseen? Keltaista spray-maalia, hautakarttakansio, laudoista tehty arkkua mallaava kehikko, mittanauha, oranssi lippu ja kottikärryt. Seurakuntamestari Maarit Harinen ja kausityötekijä, puutarhuri Riitta Järvinen astelevat läpi syksyisen kylmän Auran kirkon hautausmaan ja alkavat hommiin.

Naiset katsovat kansiosta oikean hautapaikan ja mittailevat hetken. Sitten Maarit maalaa spraylla haudan reunat. Vielä lippu merkiksi, niin kiinteistöhuolto näkee huomenna heti, missä kaivettava hauta on. Aurassa seurakunnan työntekijät eivät enää kaiva itse hautoja.

Maaritin työpäivä alkoi tänään ennen aamuseitsemää, kun hän haki kaupasta gluteenittomat tarjottavat kultaisen iän kerhoon. Vähän seitsemän jälkeen hän oli jo seurakuntatalolla neuvomassa, miten äänentoistolaitteet toimivat. Loppupäiväksi on tiedossa lauantain hautajaisten valmistelua, kellon soittoa vainajalle, sotilashautajaisten suunnittelua… Puhelinkin soi.

”Tiedän, että siellä on kylmä. Kanttorien irtopatteri on kirkossa. Voin aivan hyvin hakea huomenna sinne Tokmannilta lämpöpatterin”, Maarit lupaa soittajalle.

Maarit on koulutukseltaan suntio. Hänen ammattinimikkeensä Liedon seurakunnalla on seurakuntamestari. Seurakuntamestari ja suntio tekevät käytännössä samaa työtä, molempia nimikkeitä käytetään.

”Tykkään, kun suntion työssä on sekä itsenäistä työskentelyä että tiimityötä. Oman työnsä saa pitkälti itse määritellä.
Kausityöntekijä Riitta Järvinen (vas.) on täydellinen oikea käsi, häneltä voin kysyä mitä vaan.”

Työ ei onneksi mene tunteisiin

Auran seurakunnassa tarvittiin kaksi vuotta sitten suntion tuuraajaa. Silloinen suntio oli Turun kristillisen opiston kautta työelämässä oppimisen jaksolla Kroatiassa. Lisäksi seurakuntamestari oli jäämässä eläkkeelle. Maarit sai paikan.

”Minulta kysyttiin, lähdenkö oppisopimuksella suntioksi. Pääsin kristilliselle opistolle opiskelemaan, ja täällä sitä ollaan. Nyt minulle on juuri valittu tänne kaveri, joka hakee myöskin oppisopimuksella kristilliselle opistolle.”

Nykyään Aura on Liedon seurakuntaa. Maarit työskentelee pääosin Aurassa, mutta välillä hän menee siunauksiin ja ristiäisiin myös Lietoon ja Tarvasjoelle. Virka napsahti elokuussa, puoli vuotta valmistumisen jälkeen.

Aiemmin Maarit on työskennellyt vuosia lähihoitajana ja viimeiset pari vuotta ennen suntioksi ryhtymistään kahvilayrittäjänä. Molemmista on hyötyä suntion työssä. Suntio kohtaa surevia omaisia ja muutenkin elämän käännekohdissa olevia ihmisiä. Suntio on myös se, joka hoitaa messun jälkeen tarjottavat kirkkokahvit ja keittoruokailut.

”Työn paljous rysähti kyllä päälle. En tajunnut, että tämä kaikki kuuluu pakettiin. Joskus pää on kuin Haminan kaupunki. Pitää oikein keskittyä, että mikä tilaisuus on milloinkin.”

Vielä enemmän Maaritia on yllättänyt se, että työ ei mene hänellä tunteisiin.

”Totta kai omaisten suru koskettaa, mutta pystyn pitämään itseni ulkopuolisena. Paitsi jos vainaja olisi lapsi, se olisi varmasti kova paikka. Työn ulkopuolellahan itken kuin putous heti, kun joku koskettaa urkukoskettimia ensimmäisen kerran.”

Auran kirkossa kelloja soitetaan nappia painamalla, mutta Tarvasjoella Maarit kiipeää torniin ja vetää naruista. “Se on aika hienoa, käsityötä.”

“Aikoinaan välttelin kirkkoa”

Maaritin mielestä opinnot kristillisellä opistolla valmistivat hyvin siihen, mitä vastaan saattaa tulla. Seurakuntapalvelun osaamisalan opinnot sisälsivät puhtaanapitoa, talotekniikkaa, luterilaista kirkkoa, arkun kantamisen opastamista, esitystekniikkaa, surevan ihmisen kohtaamista, lainsäädäntöä, jumalanpalvelusta, tekstiilinhuoltoa, erikoisruoan valmistusta, vierailuja muun muassa Turun tuomiokirkkoon ja krematorioon…

Tutkinto on seurakunta- ja hautauspalvelualan ammattitutkinto, ja sen saa noin puolessatoista vuodessa.

”Tykkäsin opinnoista ihan hirveesti. Meillä oli tosi hyvä porukka, ja opettajat olivat ihania ja päteviä.”

Vertaistuesta oli paljon apua. Monta vuotta suntion työtä jo tehneet opiskelijat kertoivat, mitä kaikkea he ovat kohdanneet. Samaten kokeneet saivat muilta uusia näkökulmia. Esimerkiksi pienen seurakunnan suntion työ eroaa paljon kaupunkisuntion työstä.

Suntion työhön ei vaadita tutkintoa, mutta monesti tutkinnon suorittaneet menevät työhön otettaessa edelle. Jotkut ovat tehneet työtä vuosikausia ja tulevat hakemaan pätevyyden opistolta.

Lähiopiskelupäiviä on muutama kuukaudessa. Sen lisäksi tulevat etätehtävät, työelämässä oppimiset ja näytöt.

Maarit kertoo, että välillä suntio-opiskelijat ja ”hauturit” eli hautauspalvelun osaamisalan opiskelijat opiskelivat lähipäivinä yhdessä.

”Molemmat oppivat katsomaan asioita vähän eri vinkkelistä. Ehkä tässäkin täytyy tulla puolitiehen vastaan.”

Kirkollinen osasto tuli Maaritille kokonaan uutena.

”Opin, että papitkin ovat ihmisiä eivätkä pelottavia mörköjä. Matti (opiston opettaja ja pappi) opetti sen meille ensimmäiseksi, hän oli niin ihana meitä opiskelijoita kohtaan. Joskus aikoinaan hyvinkin välttelin kirkkoa; kynnys on kummasti madaltunut.”

Joskus Maarit vaihtaa neonkeltaiset työhousut tummaan pukuun montakin kertaa päivässä.

Risti niskaan oikeaan kohtaan

”Suntiohan on tavallaan näkymätön, mutta eivät ne asiat itsestään tapahdu. Kynttilät, ehtoollisviinit, kirkon siivous, kulkureittien putsaus, että vainaja menee hautaan oikein päin… Papit eivät esimerkiksi tiedä, missä hauta on.”

Suntio auttaa pappia pukemaan alban ylleen ja tarkistaa, että stolassa eli liturgisessa nauhassa oleva risti on niskassa oikeassa kohtaa.

Maarit kertoo, että suntion roolia on yritetty muuttaa vähän näkyvämmäksi, mutta hän itse viihtyy hyvin taustalla.

”Olen aina ollut esiintymiskammoinen. Aluksi kädet tärisi, kun piti nousta palveluksen aikana oikeassa kohtaa seisomaan malliksi seurakuntaväelle.”

Ihmiset tulevat kyselemään suntiolta kaikenlaista, varsinkin hautausmaalla.

”Ihmiset saattavat kysellä vaikka liturgisista tekstiileistä. Että missä tilaisuuksissa käytetään mitäkin. Siihen olisin kaivannut vielä enemmän tietoa koulusta, mutta kyselen papeilta.”

Maarit saa usein kiitosta ystävällisyydestään ja kauniista ja siisteistä paikoista. Sillä jaksaa taas.

Tiesitkö muuten, että kirkossa on suntionpenkki? Se on alttarista vasemmalla, saarnastuolin takana. Auran kirkossa on myös muratit alttarin molemmin puolin.

”Oli pakko saada tänne jotain elävää. Mutta ei oo totta, onks toi kello taas pysähtynyt? Just vaihdoin patterit!” Maarit katsoo kauniin vihreää kaappikelloa.

Auran kirkkoon suunnitellaan remonttia, ja seurakuntamestari Maarit Harinen on arkkitehdin kanssa vähän eri mieltä.
”Kysyin, mihin laitan kaikki tavarat, jos varastotilat poistetaan.”

Lenkkarit vaihtuvat mustiin maihareihin

Millainen on Maaritin mielestä hyvä suntio?

”Rauhallinen. Itse en ole, mutta yritän olla.”

”Kärsivällinen. Aina kaikki ei mene niin kuin pitäisi. Esimerkiksi iltamessupäivinä pääsee kotiin sitten, kun ehtoollisastiat on pesty.”

”Empaattinen. Myötäelää ihmisten iloa ja surua.”

”Järjestelmällinen. Kaikki langat täytyy pitää käsissä.”

Suntio ei ole Maaritin mielestä hengellinen ammatti. Työhaastattelussa kysyttiin, onko käynyt rippikoulun ja onko luterilaisen kirkon jäsen. Osaamisalan opettaja ja ryhmänvastaava Matti Ijäs kuvailee niin, että suntion pitää kuitenkin tajuta kirkon perustehtävä, valmistaa tila ihmisen ja Jumalan kohtaamiselle.

Mutta nyt Maaritilla alkaa olla kiire vaihtaa neonkeltaiset työhousut mustaan pukuun ja lenkkarit mustiin maihareihin. Puoli kahdeltatoista kirkon pihalle tuodaan miesvainaja. Sen Maarit on katsonut henkilökohtaisesta varausjärjestelmästä. Maarit soittaa kirkon kelloja nappia painamalla, ja omaiset kuuntelevat arkun vierellä. Sitten vainaja viedään kylmiöön. On tärkeä tietää, että vainaja on mies, koska miehelle iso kello aloittaa.

Työpäivä loppuu sitten, kun työt on tehty. Vapaapäivät osuvat lähes aina viikolle; kuukaudessa on yksi vapaa viikonloppu. Tänään pitäisi päästä lähtemään kello 16.09, mutta ei se välttämättä niin mene.

Maaritin vaatekaapin ovessa on tärkeä kuva kirkollisesta toimituksesta: pojanpojan ristiäiskuva. Se ovi on hieno sulkea viimeiseksi.

Joku tosiaan pesee ehtoollisastiat, ja Auran kirkossa se joku on seurakuntamestari Maarit.

Teksti: Tiina Hämäläinen
Kuvat: Janne Peltonen