Kasvatus- ja ohjausalan perustutkinto – Varhaiskasvatuksen ja perhetoiminnan osaamisala
Lastenohjaaja
Varhaiskasvatuksen ja perhetoiminnan osaamisala antaa sinulle pätevyyden toimia mm. varhaiskasvatuksen lastenhoitajana, lastenohjaajana seurakunnassa, avoimessa varhaiskasvatustoiminnassa sekä perhetoiminnan eri työmuodoissa. Osaamisalan kautta perehdyt syvällisesti varhaiskasvatukseen.

Osaamisala
Varhaiskasvatuksen ja perhetoiminnan osaamisala antaa sinulle pätevyyden toimia mm. varhaiskasvatuksen lastenhoitajana, lastenohjaajana seurakunnassa, avoimessa varhaiskasvatustoiminnassa

Lastenohjaaja (nuoret)
Koulutus alkaa 21.8.2023. Nuorten koulutuksen kesto on peruskoulupohjaisille kolme vuotta tai henkilökohtaisen osaamisen kehittämissuunnitelman mukainen.

Lastenohjaaja – Aikuiset
Koulutus alkaa tammikuussa 2024. Aikuiskoulutuksen kesto on kaksi vuotta tai henkilökohtaisen osaamisen kehittämissuunnitelman mukainen. Haku

Lastenohjaaja – Oppisopimus
Seuraava koulutusryhmä alkaa tammikuussa 2024, haku tähän ryhmään avautuu 1.6.2023. Koulutus kestää 2,5 vuotta

Lastenohjaaja (vieraskieliset)
Kasvatus- ja ohjausalan perustutkinto valmistaa sinut todelliseksi varhaiskasvatuksen ammattilaiseksi. Tutkinto antaa sinulle pätevyyden työskennelle mm.

Kuinka paljon rohkeutta uskallat jättää käyttämättä?
Elina Hyttinen ja Roman Petrov oppivat kansainvälisellä työelämäjaksolla Maltalla, että lapset ovat lapsia kaikkialla. Lastenohjaajaopiskelijat

Välillä saa olla itsekin lapsi
Iina, Milja ja Anu opiskelevat nyt toista vuotta lastenohjaajan tutkintoa. Kaikkein parasta heidän mielestään on

Lastenohjaaja on varhaiskasvatusalan ammattilainen
TahdoTKO lastenohjaajaksi?– Haku nuorten koulutukseen tapahtuu ensisijaisesti yhteishaun kautta (www.opintopolku.fi)– Lue lisää lastenohjaajakoulutuksestamme täältä! Helmi

Matkakertomus Maltalta / Julia
Olen Julia ja opiskelen Turun kristillisessä opistossa kommunikaation ja viittomakielen ohjaajaksi. Pääsin kansainväliseen vaihtoon Erasmus+

Matkakertomus Tukholmasta / Jenni
Suoritin lokakuussa kansainvälisen työssäoppimisjakson Tukholmassa, paikallisessa esikoulussa. Työssäoppiminen kesti yhteensä neljä viikkoa. Matkustaminen Turusta Tukholmaan

Seuraa opiskelijoita somessa
Voit seurata opiston opiskelijoita sosiaalisessa mediassa! Tänä lukuvuonna @tko_opiskelija -tilille postailee kasvatus- ja ohjausalan perustutkintoa

Opiskelijan mielipide
Pianoa soittava Emilia Toomer kuuli opiston tarjoamasta koulutuksesta työkavereiltaan. Emilia toteaa, että heidän ryhmässään on