Hae koulunkäynninohjaajan monimuotokoulutukseen

#


Tutkintokoulutus alkaa 12.12.2018 ja kestää 1,5 vuotta. Haku koulutukseen on päättynyt.

Hakuehdot täyttävät hakijat kutsutaan henkilökohtaiseen haastatteluun joustavasti hakemuksen saapumisen jälkeen.

Pääsyvaatimuksena on suoritettu oppivelvollisuus, 18 vuoden ikä, soveltuvuus alalle ja riittävä alan työkokemus (koulunkäyntiavustajana ja/ tai muu työkokemus erityisesti ohjaustehtävissä lasten ja nuorten parissa). Lisäksi edellytetään työ- tai harjoittelupaikkaa päivähoidossa, koulussa tai iltapäivätoiminnassa. Koulutuksessa on lähiopetusta kerran viikossa klo 15.45–19.00 sekä muutama lauantaipäivä lukukaudessa. Lisäksi tehdään itsenäisesti työkirjatehtäviä koko koulutuksen ajan. Heti koulutuksen alussa tehdään henkilökohtainen kehittymissuunnitelma (HOK), jonka mukaan tarkentuvat suoritettavat opinnot ja näyttöjen ajankohdat. Katso tästä tutkinnon perusteet.

Koulutus on mahdollista suorittaa myös oppisopimuksella. Oppisopimuksella opiskelemaan tulevat täyttävät sähköisen ilmoittautumislomakkeen.

HUOM! Tähän tutkintoon liittyy terveydentilavaatimuksia. Opiskelijaksi ei voida ottaa sitä, joka ei ole terveydentilaltaan tai toimintakyvyltään kykenevä opintoihin liittyviin käytännön työtehtäviin ja työssäoppimiseen (Valtioneuvoston asetus 28/011/2015). Näitä voivat olla mm. toimintakykyä laskeva psyykkinen tai fyysinen sairaus, veriteitse tarttuva sairaus ja päihteiden ongelmakäyttö.

Ammatillisiin koulutuksiin voit tulla tutustumaan sovitusti erillisinä ajankohtina.

Maksut

  • Opiskelijan oma maksuosuus on 150 e. Oppisopimusopiskelijalle koulutus on maksuton.
  • Oppimateriaalin ja opiskeluun liittyvät matkakulut sekä ruokailut opiskelija kustantaa itse.

OPINTOTOIMISTO / OPINTONEUVONTA
Opintotoimiston sähköposti: haku@tk-opisto.fi
Kvist Leena, opintosihteeri, 0400 597 742
Hillgren Laura, opintotoimiston toimistosihteeri, 040 7104 481

KOULUTUKSEMME SIVUSTOLLA STUDENTUM.FI

searchNäytä kaikki koulutukset
reviewKirjoita arvostelu

Koulunkäynnin ohjaajaksi, lastenohjaajaksi ja viittomakielen ohjaajaksi opiskelevien on mahdollisuus suorittaa osana ammatillista tutkintoa työssäoppiminen kansainvälisessä ympäristössä. Työssäoppimisen pituus on noin kuusi viikkoa. Apuraha tulee Erasmus+ liikkuvuushankkeesta. Apurahan suuruus määräytyy vaihdon pituuden ja maan mukaan. Tarkempia tietoja kohdemaista ja hakuajoista saat hankkeen nettisivustoilta.

Blogit:
Together-hankkeen Instagram-tili
Koulunkäynnin ohjaajaksi opiskeleva Auri Prahassa
Koulunkäynnin ohjaajaksi opiskeleva Mia Espanjassa
Koulunkäynnin ohjaajaksi opiskeleva Mika Ruotsissa
Koulunkäynnin ohjaajaksi opiskeleva Alexandra Virossa
Koulunkäynnin ohjaajaksi opiskeleva Petra Sloveniassa
Koulunkäynnin ohjaajaksi opiskeleva Suvi-Tuuli Sloveniassa
Koulunkäynnin ohjaajaksi opiskeleva Soile Espanjassa
Lastenohjaajaksi opiskelevat Eveliina ja Siri Espanjassa
Lastenohjaajaksi opiskeleva Roosa Saine Virossa
Lastenohjaajaksi opiskeleva Mari Sloveniassa
Lastenohjaajaksi opiskeleva Kaili Virossa

Lastenohjaajaksi opiskelevat Elina ja Jussi Saksassa
Viittomakielen ohjaajaksi opiskelevat Pia, Julia ja Maria Sloveniassa
Viittomakielen ohjaajaksi opiskelevat Tanja, Nea ja Vera Sloveniassa
Viittomakielen ohjaajaksi opiskelevat Jenni ja Tiina Unkarissa
Viittomakielen ohjaajaksi opiskeleva Laura Ruotsissa

Greetings from our international partners:
News from Ljubljana