Avoimet haut

Kauppatieteet – Hae koulutukseen

Koulutus alkaa 28.8.2023 ja kestää noin 8 kk. Haaveiletko tulevaisuudessa opiskelevasi ja työskenteleväsi kaupallisella alalla?Suunnitteletko

Lastenohjaaja – Oppisopimus

Seuraava koulutusryhmä alkaa tammikuussa 2024. Koulutus kestää 2,5 vuotta tai henkilökohtaisen osaamisen kehittämissuunnitelman mukaisesti. Varhaiskasvatuksen

opiston opiskelijoita.

Lastenohjaaja – Aikuiset

Koulutus alkaa tammikuussa 2024. Aikuiskoulutuksen kesto on kaksi vuotta tai henkilökohtaisen osaamisen kehittämissuunnitelman mukainen. Haku

Kokemusasiantuntijakoulutus

Koulutetulla kokemusasiantuntijalla on omakohtainen kokemus jostakin teemasta. Tämän koulutuksen kohderyhmänä on mielenterveys- ja päihdetaustaiset henkilöt

Lastenohjaaja (vieraskieliset)

Kasvatus- ja ohjausalan perustutkinto valmistaa sinut todelliseksi varhaiskasvatuksen ammattilaiseksi. Tutkinto antaa sinulle pätevyyden työskennelle mm.

Lastenohjaaja (nuoret)

Koulutus alkaa 21.8.2023. Nuorten koulutuksen kesto on peruskoulupohjaisille kolme vuotta tai henkilökohtaisen osaamisen kehittämissuunnitelman mukainen.

Hautaustoimistotyöntekijä

Hautauspalvelun osaamisalan haku on auki 31.8.2023 asti. Koulutukseen haetaan sähköisellä hakulomakkeella. Koulutus järjestetään monimuotokoulutuksena ja

opiston opiskelijoita.

Suomen kielen iltakurssi

Seuraava kurssi on 28.8.-20.12.2023. Kurssin lähtötaso on 0-A1.1. Koulutuksen tavoitteena on antaa kielellisiä ja yleistiedollisia

YKI-testiin ilmoittautuminen

Turun kristillisessä opistossa voit suorittaa suomen kielen keskitason testin. Ilmoittautumisaika 20.5.2023 testiin on päättynyt. Syksyn

Ajankohtaista

Green Key -sertifikaatti

Linnasmäki Oy on nyt saanut Green Key -sertifikaatin. Olemme koko henkilöstömme voimin sitoutuneet ympäristökuormituksen pienentämiseen, sosiaalisten hyötyjen

Linnasmäen kesäkahvila

Linnasmäen kesäkahvila avataan 1.6. ja voit herkutella atriumpihamme terassilla mm. tapaksilla aina 19.8. asti. Kesäkahvilassamme

Frida tahtoo HR-pomoksi 

Frida Starastin mielestä maailma tarvitsee enemmän hyviä johtajia. Hän on aloittanut matkan kohti unelmaansa opiskelemalla

Kauppiksella saa tietoa ja tukea

Kauppatieteitä kannattaa tulla opiskelemaan Turun kristilliselle opistolle, jos suunnittelee hakevansa kauppakorkeakouluun tai kaupalliselle alalle –

Matkakertomus Fuengirolasta / Harri

Harri opiskelee Turun kristillisellä opistolla seurakunta- ja hautauspalvelualan ammattitutkinnossa. Hän oli kolme viikkoa Fuengirolan suomalaisessa seurakunnassa

Lausuntakurssi

19.–22.6.2023. Lausuntakurssilla kerrataan puheilmaisun ja tekstintulkinnan perusteita sekä työstetään opiskelijoiden mukanaan tuomia tekstejä (2-3 runoa

Astrobiologian kesälukiokurssi

ma 31.7.-la 5.8.2023 Mikä ihmeen astrobiologia? Kesälukiokurssilla tutustumme elämän edellytyksiin maailmankaikkeudessa, erilaisissa planeettakunnissa ja planeetoilla,

Bibliodraamaohjaajien workshop

Turku 15.–19.8.2023. Suomen Bibliodraamayhdistys järjestää yhdessä Turun kristillisen opiston kanssa bibliodraamakoulutuksen 15.–19.8.2023. Bibliodraama on toiminnallinen,

Traumaattinen suru

11.9.2023. Koulutuspäivän tavoitteena on syventää ymmärrystä ja löytää keinoja tukea surevia omalla selviytymismatkallaan. Kouluttajana Leena

Miten voit?

16.9.2023 alkaen. Kaikki, mitä ympärillämme tapahtuu, vaikuttaa meihin ja hyvinvointiimme. Miten selviämme kriisi­aikana, mistä saamme

Tukiviittomien alkeet

23.-24.9.2023. Tukiviittomien alkeiskurssilla perehdytään erityisesti perheiden arkeen liittyviin viittomiin teoriassa ja käytännössä monipuolisten harjoitusten avulla.